Vauvauintikurssi

Vauvojen uintikoulu - hauskaa ja kehittävää!

Vauvojen ja pikkulasten uintitunnilla ohjaaja opettaa jokaista henkilökohtaisesti. Tunti etenee leikkisästi ja on siksi mukava sekä lapselle että vanhemmalle. Lapsen vanhempi on lapsen kanssa vedessä ja tekee harjoituksia ohjaajan opastuksella. Uintitunnin tavoitteena on kehittää lapsen iän mukaisia taitoja, rentouttaa jännittyneitä lihaksia ja vahvistaa immuunijärjestelmää. Lapset saavat nauttia uimisesta ja pulikoida kyljellään, vatsallaan ja selällään ja harjoitella käsien ja jalkojen työskentelyä ja koordinaatiota.

Tunnille odotamme pikkulapsia, joiden ikä on neljästä kuukaudesta (lapsen kehityksen mukaan) kahteen vuoteen. Uintitunnit pidetään Kalev Span 0-kerroksen pienessä uima-altaassa. Veden lämpötila on 33 astetta. Yksityisissä pukeutumistiloissa on kaikki tarvittava pikkulapsia varten.

Tunnin pituus on 45 minuuttia. Jos näet, että lapsi on väsynyt, voit lopettaa tunnin jo aikaisemmin. Pääasia on, että uintitunti päättyy hyvään mieleen.

Jotta kaikki lapset pääsevät nauttimaan puhtaasta vedestä, pyydämme kaikkia uintitunnille tulevia peseytymään aina ennen altaaseen menoa. Lisäksi vauvojen on käytettävä uimavaippaa tai uimahousuja. Lasten vanhempien on syytä kiinnittää pitkät hiukset tai käyttää uimalakkia.

HUOM.! Ryhmätunnille altaaseen odotamme yhtä lasta yhden vanhemman kanssa.

 

Ota huomioon!

Kurssille osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista sähköpostiosoitteeseen spordiklubi@kalevspa.ee (ilmoittautuminen on mahdollista myös paikan päällä vesikeskuksen kassalla).

10 x HINTA 96 € (voimassa 3 kk)

Kurssin osallistuja saa 10* rannekkeen, joka on voimassa 90 päivää ja jolla pääsee vapaasti 10 kertaa vauvauintikurssille joko tiistaisin tai perjantaisin.

Paikan päällä tulee maksaa 8 € rannekepantti, joka palautetaan palvelun päätyttyä.

Tunnit järjestetään tiistaisin ja perjantaisin

10.30-11.15, 4 kuukautta - 9 kuukautta

11.15-12.00, 10 kuukautta - 2 vuotta

Kurssin osallistujan tulee ilmoittautua vauvojen uimatunnille viimeistään tunnin järjestämisen päivän aamulla klo 9.00 mennessä.

Vauvanuintikurssille voi osallistua vapaiden paikkojen ollessa myös ostamalla kertalippu, jonka hinta on 15 €.

Kertalipun ostaja voi ilmoittautua koulutukseen tuntipäivänä klo 9.00 alkaen. Varaa paikka TÄSSÄ

Vauvauinnin uusi kausi alkaa 23. elokuuta.